IBM vaihtaa yritystietokoneidensa tuotemerkin
IBM yhtenäistää tehokkaiden yritystietokoneidensa tuotenimen eServeriksi. Yhdellä nimellä yhtiö pyrkii pois käyttäjiä häirinneestä kirjavasta nimistöstä. Uuden myyntistrategian avulla myös mainostaminen yksinkertaistuu.
Esimerkiksi tänään esiteltävän yhtiön uuden linjan nimeksi tulee eServer, Z-sarja. Z:n edeltäjän nimi on S/390.
IBM aikoo käyttää 500 miljoonaa markkaa uuden tuotenimen lanseeraamiseen seuraavan kolmen kuukauden aikana.
Yhtiön uuden pääjohtajan Samuel J. Palmisanon mukaan kampanja on suurin kolmeen vuoteen. Palmisano ennustaa e-bisneksen laitemarkkinoiden kasvavan 4200 miljardiin markkaan vuoteen 2003 mennessä.
”Suurena sinisenä” tunnettu yhtiö aikoo uudella nimistöllä saamaan takaisin laskevaa myyntiään. Vaikka yhtiö on menestynyt tietyillä alueilla, laski sen palvelimien myynti viime vuonna 18 prosenttia noin 60 miljardiin markkaan. Tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla laskua tuli 11 prosenttia.








