Icann pähkäilee uusien domain-nimien luomisen kanssa
The Internet Corporation for Assigned Names and Numbers eli Icann järjestää loppuviikosta Yokohamassa kansainvälisen kokouksen, jossa mahdollisesti päätetään uusista ylimmän tason piirinimistä. Muun muassa Euroopan Unioni haluaisi käyttöön uuden .eu-domainin.
Wall Street Journalin mukaan uusiksi domain-päätteiksi on ehdolla muun muassa .museum, .protest ja .movie sekä pornosivustoja varten .sex ja .xxx.
Icann on lähtenyt lisäämään domain-päätteitä siksi, että nykyiset päätteet eivät enää ole riittävän kuvaavia netinkäyttäjien kannalta. Uusia nettiosoitteita syntyy valtavasti, sillä tänä vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana rekisteröitiin pelkästään viisi miljoonaa uutta netti-osoitetta, lähes 40 nimeä joka minuutti.








