Saunalahti muuttamassa nimeään Jippii Groupiksi
Internet-yhteydentarjoaja Saunalahti aikoo muuttaa nimensä Jippii Groupiksi. Ylimääräinen yhtiökokous päättää asiasta lokakuun puolivälissä.
Saunalahti säilyisi kuitenkin aputoiminimenä, jolla yhtiö voi harjoittaa muun muassa viestintä- ja telepalveluiden tuotantoa ja kauppaa. Scifi Communications International -aputoiminimellä yhtiö hoitaisi muun muassa Internet-palveluiden ja -tuotteiden kauppaa.
Lisäksi Saunalahden hallitus esittää yhtiökokoukselle, että yhtiön uudeksi päätoimiseksi puheenjohtajaksi valitaan Ilpo Kuokkanen. Kuokkanen on yhtiön perustaja ja edelleen suurimpia omistajia, joka on toiminut organisaatiossa hallituksen jäsenenä sekä varatoimitusjohtajana.
Kuokkanen on alusta alkaen ollut yhtiön päästrategi perustaessaan Saunalahden ja yhdistäessään siihen itsenäisiä Internet-operaattoreita. Hallituksen esityksen mukaan nykyinen puheenjohtaja Jarmo Malin jatkaa hallituksen jäsenenä ja lisäksi hallitusta vahvistetaan seitsemännellä jäsenellä, joksi esitetään yhtiön kansainvälisistä toiminnoista vastaavaa johtaja Matti Rotoa.








