F-Securen tulos viime vuoden tasolla

Synkkä epävarmuus tulevasta
F-Securen tulos viime vuoden tasolla

Tietoturvayhtiö F-Secure onnistui vain vaivoin parantamaan tulostaan ja liikevaihtoaan viime vuodesta. Vuoden toisen neljänneksen tulos ennen satunnaiseriä oli 20,2 miljoonaa markkaa tappiolla. Viime vuonna vastaavaan aikaan tappio oli 22 miljoonaa markkaa. Liikevaihto nousi 5,4 miljoonaa markkaa 63,6 miljoonaan markkaan.

Yhdysvaltain hidastuneesta talouskasvusta kärsinyt F-Secure ei ole viime aikoina enää pystynyt arvioimaan lähiajan näkymiään. Nyt yhtiö kuitenkin arvioi kolmannen neljänneksen tuloksen tippuvan lomien vuoksi alle alkukesän tuloksen.

F-Securen tulosjulistuksen tulevaisuuden näkymät ovatkin hyvin pessimististä luettavaa. Yhtiö on epävarma Aasian ja Euroopan heikkenevistä markkinoista, avainkumppaneiden irtisanomiset huolestuttavat ja kämmenkoneiden ja kolmannen sukupolven matkapuhelinten myyntibuumin viivästyminen hidastanee niihin tehtyjen tietoturvaohjelmien menekkiä. Juuri langattomien laitteiden tietoturva on ollut F-Secure oljenkorsi.

Yhtiön mukaan irtisanomiset ja säästötoimenpiteet alkavat tuottaa tulosta jo ensi neljänneksellä. Säästötoimenpiteiden ansiosta yhtiö aikoo pysyä pystyssä kovankin laman eteen tullessa.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös