Jippiille kurinpalautusta

Tulevaisuuden ennusteet liian positiivisia

Operaattori Jippiin vaikeudet jatkuvat, kun Helsingin pörssin kurinpitolautakunta antoi yhtiölle 300 000 markan sakon tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnistä.

Sakon perusteluiksi lautakunta katsoi, että Jippii oli laiminlyönyt NM-listayhtiöltä edellytettävien riittävien taloudellisten seurantajärjestelmien ylläpitämisen. Yhtiön taloudellisen tilan ja erityisesti ennusteiden julkistaminen on perustunut täten osittain epäluotettaviin tietoihin.

Yhtiön julkistamat ennusteet eivät myöskään olleet sellaisia perusteltuja ennusteita, joita NM-listalla olevalta yhtiöltä sääntöjen mukaan edellytetään.

Helsingin pörssin tiedotteessa sanotaan, yhtiön johdon tiedossa oli seikkoja, joiden perusteella sen olisi pitänyt jo 15.5.2001 ja 23.5.2001 tulevaisuuden ennusteita julkistaessaan toimia varovaisemmin ja lisätä ennusteisiinsa niiden toteutumista koskevia vakavia varaumia.

Pörssin säännöissä sanotaan, että yhtiö saa esittää vain perusteltuja arvioita tulevaisuudestaan.

Kurinpitolautakunta katsoi myös, että yhtiön tiedottaminen oli toukokuun puolestavälistä elokuun puoleenväliin kokonaisuudessaan painottunut liian yksipuolisesti positiivisten asioiden ja odotusten esittämiseen, samalla kun yhtiön tilanteeseen ja odotuksiin liittyvät riskit oli jätetty mainitsematta tai niitä oli vähätelty.

Tuona aikana Jippii ajautui vakaviin ongelmiin Saksassa, mistä yhtiö oli ostanut verkko-operaattori Gigabellin. Kauppa meni täysin myttyyn ja yhtiö tuhlasi rahansa. Jippii on äskettäin hakenut pääsyä velkasaneeraukseen.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös