MCSE-tutkinto säilyy sittenkin
Microsoft ilmoitti vuosi sitten, että MCSE-tutkinnon (Microsoft Ceritified Systems Engineer) Windows NT 4.0 -käyttöjärjestelmästä suorittaneet henkilöt joutuvat sertifioitumaan uudelleen Windows 2000 -käyttöjärjestelmään tämän vuoden loppuun mennessä, muuten tutkinto lakkaa olemasta voimassa. Nyt yhtiö peruu päätöksiään.
Microsoftin mukaan syy muttuneeseen tilanteeseen on se, että käyttäjien ja kanavamyynnin parissa on vieläkin selkeää tarvetta NT 4.0 -osaajille. Yhtiö toivoo kuitenkin, että mahdollisimman moni päivittäisi tietonsa Windows 2000 -käyttöjärjestelmään.
Esimerkiksi yhtiön partenereiden on saatava ainakin osa henkilökunnasta Windows 2000 -tasolle, jotta partnerisuhde säilyy. Uudempaan järjestelmään sertifioidut henkilöt saavat erottuakseen virallisen nimikkeen "MCSE on Microsoft Windows 2000".








