Motorola voi myydä ongelmaisen puolijohdeyksikön

Minkään yksikön matelemista ei suvaita

Mikäli matkapuhelinjätti Motorolan puolijohdeyksikkö ei ala tuottaa halutusti asetetussa määräajassa, Motorola saattaa myydä yksikön. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Robert Growney kertoi asiasta alkuviikosta talousanalyytikoille.

Tappiota tekevän yksikön suunnanmuutoksen takarajaa ei ole kuitenkaan julkistettu. Motorola kertoo, ettei mikään yksikkö ole yrityksessä pyhän lehmän asemassa, joten tappiota tekevät yksiköt ovat aina uhan alla. Motorola on puolijohteissa markkinoiden kuudennella sijalla.

Yhtiö ei hyväksy puolijohteiden nykyistä menoa, mutta varsinaisia myyntisuunnitelmia ei vielä ole. Puolijohdeyksikkö teki vuoden ensimmäisellä neljänneksellä noin 850 miljoonan markan tappiot. Alamäki jatkui toisella neljänneksellä, jolloin tulos romahti pakkaselle vajaat 2,5 miljardia markkaa.

Yksikkö on vähentänyt työntekijöitään ja sulkenut tehtaita kulujen pudottamiseksi. Loppuvuodelta yksikkö odottaa hieman parempaa. Motorola ennustaa puolijohdemyynnin kääntyvän toisella vuosipuoliskolla nousuun, mutta odottaa vuoden myyntilukujen jäävän silti 15-20 prosenttia viime vuoden tasosta.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös