Nokialla oli kovan kasvun vuosi
Nokian matkapuhelinmyynti kasvoi roimasti koko viime vuoden. Kaiken kaikkiaan yhtiö myi yli 128 miljoonaa matkapuhelinta, missä on kasvua 64 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Vuonna 1999 Nokia myi 78,5 miljoonaa matkapuhelinta.
Nokian alustavien arvioiden mukaan maailmassa myytiin viime vuonna yhteensä noin 405 miljoonaa matkapuhelinta, mikä tarkoittaa 45 prosentin kasvua edelliseen vuoteen verrattuna. Vuonna 1999 matkapuhelinmarkkinoiden kooksi arvioitiin noin 280 miljoonaa matkapuhelinta.
Nokian alustavat markkina-arviot osoittavat, että vuoden 2000 lopussa maailmassa oli yli 700 miljoonaa matkapuhelimen käyttäjää. Matkapuhelintiheydessä tämä vastaa noin 12 prosenttia.
Nokia julkistaa neljännen vuosineljänneksen sekä vuoden 2000 tuloksen tammikuun lopussa.








