Satama kirii kohti nollaa
Toimitusjohtajavaihdoksestaan tänään kertonut nettikonsultti Satama Interactive onnistui pienentämään tappiotaan ja kasvattamaan liikevaihtoaan kuluvan vuoden kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana. Tammi-syyskuussa Sataman liikevaihto nousi 136 miljoonaan markkaan, jossa on kasvua edelliseen vuoteen 7,7 prosenttia.
Samaan aikaan yhtiön tappio pieneni viime vuoden kolmeen ensimmäiseen neljännekseen verrattuna. Tammi-syyskuun tappio oli nyt 23 miljoonaa markka, kun se vuotta aiemmin oli 71 miljoonaa markkaa. Yhtiön palveluksessa on nyt 360 työntekijää, mutta vähennystä on luvassa kotimaassa käynnistettyjen YT-neuvottelujen myötä.
Suomen ja Ruotsin toimintojensa osalta Satama on jo voitollinen. Muissa maissa laskutus on Sataman mukaan kehittynyt heikommin yleisen markkinatilanteen vuoksi.
Satama arvioi vuoden viimeisen neljänneksen näkymät heikoiksi. Voitollista vuositulosta Satama tavoittelee ensi vuoden aikana.








