Soneran toimitusjohtaja Relander eroaa
Teleyhtiö Soneran toimitusjohtaja Kaj-Erik Relander ilmoitti maanantaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa eroavansa yrityksen palveluksesta 1.8.2001 alkaen. Relander siirtyy partneriksi yhdysvaltalaiseen Accel Partners -pääomasijoitusyhtiöön.
Relanderin vastuualueena Euroopan markkinoille laajenevassa yrityksessä on yhtiön langaton liiketoiminta, ja hänen toimipaikkansa on Lontoo.
Relander sanoo tehneensä päätöksen toisen työnantajan palvelukseen siirtymisestä henkilökohtaisista syistä. Hänen mukaansa uudet työtehtävät tarjoavat mielenkiintoisen haasteen, johon kannatti tarttua. Relander sanoo, että yhteistyö uuden hallituksen kanssa on sujunut erinomaisesti, ja että eropäätös oli yksinomaan hänen.
Myöskään viimeaikaiset 3G- ja liittoutumisspekulaatiot mm. ruotsalaisen Telian kanssa eivät ole vaikuttaneet asiaan. Relander ei kuitenkaan halunnut tiedotustilaisuudessa tarkemmin täsmentää eroon vaikuttaneita henkilökohtaisia syitä.
Eroamisensa jälkeen Relander jatkaa vielä vuoden loppuun asti Soneran hallituksen neuvonantajana. Hän pitää myös hallituspaikkansa Soneran tytäryhtiöissä Sonera Plazassa, Sonera Zedissä ja Sonera SmartTrustissa. Relander menettää puolet vuoden 2000 Soneran ja tytäryhtiöiden optio-oikeuksistaan.
Soneran hallituksen puheenjohtaja Tapio Hintikka sanoo, että "Relanderin päätös oli minulle yllätys. Olisin toivonut hänen jatkavan". Hintikka sanoo kuitenkin ymmärtävänsä Relanderin päätöksen.
Sonera ei ole vielä nimennyt Relanderin työn virallista jatkajaa. Yrityksen Telecom-liiketoiminnasta vastaava johtaja Aimo Eloholma on nimetty yrityksen varatoimitusjohtajaksi, ja hän jatkaa Relanderin lähdön jälkeen Soneran vt. toimitusjohtajana. Talous- ja rahoitusjohtaja Kim Ignatius toimii 1.8. alkaen yrityksen varatoimitusjohtajana.
Hintikan mukaan yritykseen haetaan uudeksi toimitusjohtajaksi kansainvälisesti kokenutta vahvaa yritystoiminnan johtajaa, jonka ei välttämättä tarvitse olla Soneran toimialalta. Uusi toimitusjohtaja tulee talon ulkopuolelta.








