Tekla koputtelee Japanin markkinoiden ovia
Tekla on sopinut yhteistyöstä Japanin teräsrakentajien liiton kanssa. Tekla haluaa päästä Japanin tiukoille sisämarkkinoille. Toimitusjohtaja Seppo Ruotsalaisen mukaan Tekla on aiemmin myynyt tuotteitaan japanilaisille 70-80 lisenssin verran, mutta kyseessä ovat silloin olleet kansainväliset asiakkaat.
Uudessa yhteistyössä Tekla kokeilee Xsteel-mallinusohjelman käyttöä Japanissa. Hankkeessa selvitetään myös, mitä erityistarpeita Japanissa esimerkiksi kielen kannalta.
"Tavoitteemme on tämän teknologian käyttäminen Japanin teräsrakenneteollisuudessa niin laajalti kuin mahdollista", sanoo Tetsuzo Mohri, teräsrakenteita valmistavan Matsuo Groupin hallituksen ja Japanin teräsrakentajien liiton puheenjohtaja.
Teklan uutena maajohtajana Japanissa aloittaa Kaj Forsell. Hän on aiemmin työskennellyt Japanissa neljä vuotta Nokian palveluksessa. Hänen toimipaikkanaan on Teklan Osakan toimisto.
12.3.2001: Tekla osti ohjelmisto-osaamista Berliinistä








