HP:lta Windows XP Media Center -mikroja
HP on esitellyt ensimmäiset Windows XP -käyttöjärjestelmän uutta Media Center -versiota käyttävät mikrot. Käyttöjärjestelmässä on perinteisen työpöydän lisäksi rinnakkainen käyttöliittymä, jolla käytetään uusia multimedia- ja viihdetoimintoja. Windows XP:n Media Center -versiolla voi esimerkiksi katsella televisiota ja nauhoittaa ohjelmia mikron kiintolevylle. Lisäksi siinä on monipuoliset ohjelmat musiikin, digitaalisten valokuvien ja dvd-elokuvien käsittelyyn.
Uudet laitteet ovat sekä HP:lle että Microsoftille yritys laajentua uusille markkinoille. Molemmat haluaisivat tuoda pc-tekniikkaa enemmän ihmisten olohuoneiden suuntaan sekä tehdä mikroista digitaalisen kuvan ja äänen viihdekeskuksia. Windowsin uusi mediakäyttöliittymä muistuttaakin esimerkiksi dvd-soittimien valikkoa, ja sitä ohjataan kaukosäätimellä.
HP:n valmistamien ensimmäisten mediamikrojen leviämistä hidastanee niiden korkea hinta. Mallit on multimediaa ajatellen rakennettu tehokkaista osista, mikä on nostanut koneiden hinnat yli 1500 euron ilman näyttöä.
Useat tietokonevalmistajat ovat aikaisemmin kokeilleet erilaisia kodin viihdekeskuksiksi suunnattuja malleja, mutta niiden kysyntä on ollut varsin heikkoa. HP:n ja Microsoftin multimediatuotteet nähdäänkin aloituksena pitempiaikaiselle yritykselle tekniikan suosion kasvattamiseksi. Myös NEC ja Samsung ovat kertoneet julkaisevansa Windows XP Media Center -mikroja.








