Johannesdahl jättää tulosvaroituksen antaneen Jippiin
Jippii Group varoittaa mobiiliviihdeyksikkönsä myynnin jäävän arvioitua hitaammaksi. Myynnin hiljeneminen vaikuttaa Jippiin tilikauden liikevaihtoon, joka jää noin 70 miljoonaan euroon. Jippii odottaa lisäksi tappiollista liiketulosta. Aiemmin yhtiö arvioi pääsevänsä tänä vuonna 90 miljoonan euron myyntiin ja positiiviseen liiketulokseen.
Jippiin entinen toimitusjohtaja ja johtoryhmän jäsen Harri Johannesdahl eroaa omasta pyynnöstään Jippiin palveluksesta. "Nyt, kun toiminta on vakiintunut, on luonteva hetki lähteä hakemaan uusia haasteita Jippiin ulkopuolelta", kommentoi lähtöään yksityisyrittäjäksi siirtyvä Johannesdahl.
Jippii on nimittänyt monipalveluoperattoriliiketoiminnan johtajaksi Jukka Peltolan. Hän on toiminut aiemmin Jippiin hallituksen jäsenenä sekä NIC Tietoverkon perustajana ja hallituksen puheenjohtajana.








