Napsterin taru lopussa

Nettimusiikin välitys vaikeuksissa, piratismi porskuttaa
Napsterin taru lopussa

Yhdysvaltalainen tuomioistuin on estänyt Napsterin omaisuuden myynnin saksalaiselle mediajätti Bertelsmannille. Päätös on kuolinisku jo pitkään kituneelle Internetin musiikinlevityksen pioneerille, josta vielä muutama vuosi sitten toivottiin suurta taloudellista menestystä. Palvelua noin sadalla miljoonalla eurolla rahoittanut Bertelsmann vetäytyy lähes kokonaan myös muista Internet-hankkeistaan.

Yhdysvaltalaisen opiskelijan Shawn Fanningin kehittämä Napster oli ensimmäinen netissä toiminut palvelu, jossa käyttäjät saattoivat helposti jakaa musiikkitiedostoja toisilleen. Vertaisverkkoajatusta nerokkaasti hyödyntänyt palvelu kasvoikin nopeasti tavattoman suosituksi, ja pian se oli opettanut kokonaisen nuorten sukupolven kopioimaan musiikkia ilmaiseksi netistä.

Suuret musiikkiyhtiöt nousivat kiivaaseen taistoon tekijänoikeuksiensa puolesta ja onnistuivat viime vuonna väliaikaisesti sulkemaan palvelun. Napsteria yritettiin Bertelsmannin tuella muuttaa lailliseksi musiikin myyntikanavaksi, mutta muut mediatalot eivät asialle lämmenneet. Tekijänoikeuksien suojaaminen ja taloudelliset näkökohdat ovat tehokkaasti ehkäisseet muutkin suuremmat hankkeet myydä musiikkia suoraan netissä.

Sillä aikaa kuluttajat ovat siirtyneet käyttämään muita vertaisverkko-ohjelmia musiikin, pelien ja elokuvien ilmaiseen kopioimiseen. Näitä palveluja on paljon vaikeampi sulkea, koska toisin kuin Napsterissa, niissä ei ole minkäänlaista keskitettyä hallintaa. Jotain tekijänoikeuksien haltijoiden epätoivosta kertoo se, että Yhdysvalloissa on jopa ehdotettu lakia, joka sallisi musiikkiyritysten yrittää hakkeroida ja turmella vertaisverkko-ohjelmia.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös