Poliisin tietohallinto tyhjentyy vanhoista konkareista
Poliisin tietohallintokeskus (PTHK) aloittaa toimintansa Rovaniemellä ensi perjantaina. Nykyisistä 60 työntekijästä ainoastaan viisi on tällä hetkellä muuttamassa pääkaupunkiseudulta napapiirin pohjoispuolelle, henkilöstökoordinaattori Hilkka Neuvonen poliisista kertoo.
”Lopuille pyrimme löytämään mahdollisimman hyvin ammattitaitoa vastaavaa työtä pääkaupunkiseudun poliisihallinnosta tai tarvittaessa muualta julkishallinnon palveluksesta. Kukaan ei jää ilman työtä”, Neuvonen vakuuttaa.
Nykyisistä tietohallintoihmisistä kaikilla on it-alan koulutus ja puolella lisäksi poliisin koulutus. Osa työntekijöistä on jo irtisanoutunut oma-aloitteisesti ja siirtynyt uusien työnantajien palvelukseen. ”Totta kai ilmassa on edelleen siirtopäätöksen aiheuttamaa harmitusta, mutta kyllä ilmapiiri on nyt paljon parempi kuin esimerkiksi vuodenvaihteessa,” Neuvonen arvioi.
Uuden keskuksen toiminta käynnistyy Rovaniemellä vuokratuissa väliaikaisissa tiloissa, joihin mahtuu 30-40 työntekijää. PTHK:n varsinaiset toimitilat saataneen käyttöön vuoden 2004 loppupuolella. Poliisilla on valtava rektyrointiurakka edessään, kun tilat pitää täyttää osaavilla poliisin toimintaa ja tietotekniikkaa tuntevilla työntekijöillä.
”Tämän vuoden loppuun mennessä uusissa tiloissa pitäisi olla 15 ihmistä, vuoden 2004 aikana 40 ja vuoden 2005 loppuun mennessä sitten 60 ihmistä”, Neuvonen kertoo.
Sisäasiainministeri Ville Itälä päätti viime vuoden lokakuussa poliisin tietohallintokeskuksen sijoittamisesta Rovaniemelle viimeistään vuoden 2006 alkuun mennessä. PTHK siirtyy pääkaupunkiseudulta pois toiminnoittain.








