Uusia akkutekniikoita kehitetään kiivaasti

Yliopisto kehitti radioaktiivista ainetta käyttävän akun
Uusia akkutekniikoita kehitetään kiivaasti

Tiedemiehet kehittävät kovaa vauhtia uusia virtalähdetekniikoita. Mobiililaitteiden valmistajilla on kova kiire löytää seuraaja nykyisille akuille, joiden teho ei riitä esimerkiksi tehokkaaseen matkamikron käyttöön.

Uusimmilla tekniikoilla on mahdollista moninkertaistaa matkamikrojen käyttöajat, mutta moni tekniikka on vielä varhaisessa kehitysvaiheessa. Eräs uusimmista kehitelmistä on Yhdysvaltain Albertan tutkimuslaitoksessa kehitetty polttokennon prototyyppi, jossa polttoaineena toimii vetykaasu. Kennoa voidaan muuttaa käyttämään muitakin kaasuja. Esimerkiksi pda-laitteisiin ja kännyköihin tähdätyn tekniikan kehitys on vielä alkuvaiheessa.

Saman maan Cornellin yliopistossa julkaistiin viime kuussa akku, joka muuntaa radioaktiivista isotooppia liikkeeksi, josta syntyy sähköä. Yliopiston tutkijat uskovat, että tämäntyyppinen tekniikka voisi olla käytössä kymmeniä vuosia.

Tutkijoiden mukaan esimerkiksi matkapuhelinvalmistajat ovat kiinnostuneita tällaisista ydinakuista. Tekniikka saattaa tulla kaupallisiin tuotteisiin kolmen-neljän vuoden kuluttua. Vaikka Cornellin kehittämässä akussa on radioaktiivista ainetta, sitä on tutkijoiden niin vähän, ettei esimerkiksi aineen vuotaminen iholle aiheuta vaaraa.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös