10.12.2003 0 uutista

Kännykkäkaupan kasvu jatkuu

Kännykkäkaupan kasvu jatkuu

Matkapuhelimia toimitettiin kaupalle tammi–marraskuussa yhteensä 1 206 649 kappaletta. Elektroniikan tukkukauppiaiden mukaan kasvua tuli viime vuoden lukuihin 14,4 prosenttia.Euromääräisten toimitusten arvo tukkuhinnoin mitattuna oli tammi–marraskuussa tasan 200 miljoonaa. Marraskuussa kauppoihin toimitettiin 102 535 matkapuhelinta, mikä oli 16,6 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.Notkahdus jäänee kuitenkin tilapäiseksi, sillä joulumarkkinoista näyttää tulevan perinteisen hyvät.

Tietoliikennepalvelut puolella maailman väestöstä 2015

Tietoliikennepalvelut puolella maailman väestöstä 2015

"Tavoitteena on, että vuoteen 2015 mennessä puolet maailman väestöstä, arviolta neljä miljardia ihmistä, voisi käyttää tietoliikennepalveluita helpottamassa jokapäiväistä elämää ja kanssakäymistä," hahmottaa Nokian pääjohtaja Jorma Ollila.Ollilan mielestä tasavertainen tietoliikennepalvelujen tarjoaminen mahdollisimman monelle edellyttää yhteistä sitoutumista ja yhteisiä toimenpiteitä.

Avaa MS Office -dokumentit ilmaiseksi

Monessa yrityksessäkin on jo säästö- tai muista syistä vaihdettu edullisempaan tai ilmaiseen toimisto-ohjelmistoon, mutta MS Office -dokumentit eivät aina aukea ongelmitta. Ongelman voi ratkaistamalla käyttämällä Microsoftin tuoreimpia maksuttomia Viewer-ohjelmia: Excel Viewer 8.0, Powerpoint Viewer 2003 ja Word Viewer 97/2000. Uusimpana joukossa on

Takaisin ylös

9.12.2003 0 uutista

Suuryritykset sähköisen kaupan pioneereja

Suuryritykset sähköisen kaupan pioneereja

Suomalaiset yritykset ovat huomattavasti edellä muita Pohjoismaita sähköisen liiketoiminnan hyödyntämisessä. Meillä on otettu kärkipaikka muun muassa sähköisessä markkinoinnissa, alihankkijayhteyksissä, sisäisessä viestinnässä ja asiakasviestinnässä. Tilannetta on selvittänyt tanskalainen tutkimuslaitos PLS Ramboll. Tutkimusta suomalaistoimittajille esitellyt Oraclen Sami von Wehrt kertoi tulosten herättäneen suoranaista tyrmistystä etenkin Ruotsissa.

Suomalaismiehille vankeutta tietomurroista

Suomalaismiehille vankeutta tietomurroista

Kaksi nuorehkoa suomalaismiestä on tuomittu Helsingin käräjäoikeudessa ehdollisiin vankeusrangaistuksiin useista tietomurroista. Helsingin Sanomien mukaan nuoret etsivät järjestelmällisesti haavoittuvia tietokoneita porttiskannaamalla Synscan-ohjelmalla kymmeniä tuhansia ip-osoitteita internetissä. Koneisiin murtauduttiin, kun sopivia uhreja löytyi, ja rötösten jäljet peiteltiin Rootkit-ohjelmalla.Suomen oloissa harvinaisessa tapauksessa molemmat nuoret saivat ehdolliset vankeusrangaistukset.

Samsung ja Siemens kirivät

Samsung ja Siemens kirivät

Kolmannella vuosineljänneksellä myytiin yhteensä 132,8 miljoonaa matkapuhelinta eli yli 24 miljoonaa enemmän kuin vuotta aiemmin. Gartnerin mukaan Nokia kasvatti myyntiään, mutta joutui silti tyytymään pienempään markkinaosuuteen.Markkinoiden selkeitä voittajia olivat tutkimuslaitoksen mukaan Samsung ja Siemens. Samsung kasvatti markkinaosuutensa 10,5 prosentista 11,2 prosenttiin ja Siemens puolestaan 7,4 prosentista 9,1 prosenttiin.

Microsoftin Lindows-taisto leviää Eurooppaan

Microsoftin Lindows-taisto leviää Eurooppaan

Microsoft on laajentanut lakitaistoaan Lindowsia vastaan. Ohjelmistojätti vaatii yhtiötä ja eurooppalaisia pc-valmistajia pysäyttämään Linuxin ja Windowsin naittavan ohjelmiston levittämisen, koska sen nimi rikkoo Microsoftin mielestä sen Windows-tavaramerkkiä, kertoo News.com.Microsoftin lakimiehet lähettivät kirjeitä Lindowsille sekä useille pc-valmistajille Ruotsissa, Hollannissa, Belgiassa ja Luxemburgissa vaatien näitä lopettamaan tuotteen myymistä heti tai muuten Microsoft aloittaa lakitoimet näitä vastaan.

Takaisin ylös

8.12.2003 0 uutista

Maailman ensimmäinen kynäkamera

Maailman ensimmäinen kynäkamera

Muistikortteja ja muuta pientä elektroniikkaa valmistavan Pretecin vga-tarkkuuksinen kynäkamera on tullut myyntiin Suomessa. Usb-väylään liitettävä kamera toimii myös web-kamerana ja kynänä esimerkiksi kämmenmikroille.Pienikokoisen (16 x 145 mm) kynän kärki on vaihdettavissa, ja myyntipaketissa tuleva pää on suunniteltu käytettäväksi kosketusnäytöllisten kämmenmikrojen ja muiden laitteiden osoittimena.

Perinteinen tv saa jatkoaikaa

Perinteinen tv saa jatkoaikaa

Analogiset tv-lähetykset ovat saamassa odotettua jatkoaikaa. Parlamentaarinen televisiotyöryhmä esittää, että kaikki televisiolähetykset olisivat digitaalisia elokuun lopusta 2007 alkaen. Alun perin siirtymäajankohdaksi oli päätetty vuosi 2006, mutta työryhmä kallistui yleisen mielipiteen mukaisesti toteamaan tämän liian aikaiseksi. Pidempää lykkäystä ei kuitenkaan pidetä tarpeellisena, koska jakeluverkon peitto paranee, laitteiden hinnat halpenevat ja palvelujakin saataneen lisää.

Ohjelmistotyön hinta voi laskea tuntuvasti

Ohjelmistotyön hinta voi laskea tuntuvasti

Ohjelmistoalan tekijöiden ja ostajien yhteenliittymä Fisma (Finnish Software Measurement Association) rekisteröitiin yhdistykseksi. Sen tavoitteena on parantaa tietojärjestelmätyön onnistumista luomalla toiminnalle standardeihin perustuvat ohjeistot ja käytännöt. Mitoituksilla selvitettyjä parhaita käytäntöjä noudattaen asiakkaan ohjelmistotyöstä maksamaa hintaa voidaan pudottaa jopa kolmanneksella, Fisman toiminnanjohtaja Pekka Forselius lupaa.

Takaisin ylös
TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös