EMC ostaa virtualisoinnin kuninkaan Vmwaren
Tallennusjätti EMC jatkaa yritysostojensa sarjaa hankkimalla kalifornialaisen Vmwaren, joka tunnetaan keskuskonemaisten virtualisointiominaisuuksien tuomisesta tavallisille Intel-palvelimille. EMC maksaa yrityksestä 635 miljoonaa dollaria.
EMC:n pääjohtaja Joe Tucci kertoi hankinnan taustalla olevan halun tuoda virtualisoinnin tekniikkaa palvelimien lisäksi myös tallennukseen. Ajatuksena on, että yritykset voisivat käyttää helpommin eri valmistajilta hankittuja järjestelmiä yhtenä suurena resurssina. EMC ja Vmware ovat jo aiemmin kehittäneet uusia tuotteita yhdessä.
Palvelinpuolella Vmawaren ohjelmilla voidaan ajaa Windowsia, Linuxia ja Novell Netware -käyttöjärjestelmiä samassa palvelimessa pyörivissä virtuaalikoneissa. Tekniikan voi kääntää myös toisin päin, jolloin useat pienpalvelimet liitetään suuremmaksi koneeksi. Vmware on kehittänyt järjestelmään myös hallintaohjelman, jolla yksittäisiä palvelimia tai osiota voi siirrellä toiseen paikkaan lennossa.
Tallennusala on perinteisesti koettu laitteiden valmistamiseksi, mutta myynnin painopiste on sielläkin vaihtumassa ohjelmiin. Lukuisilla yritysostoilla EMC yrittääkin laajentaa valikoimaansa tähän suuntaan.








