EU ymmällään Microsoft-monopolijupakassa

Ehdotetut ratkaisut eivät ehkä pidä oikeudessa
EU ymmällään Microsoft-monopolijupakassa

Euroopan komission asiantuntijat pitävät uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan selvänä, että Microsoft on rikkonut EU:n monopolilakeja. Asiantuntijat ehdottavat, että Microsoft määrättäisiin jakamaan tietoa tekniikastaan enemmän kilpailijoilleen sekä irroittamaan Media Player -ohjelma Windows-käyttöjärjestelmästä.

Euroopan komission sisäisessä tarkastelussa on kuitenkin havaittu, etteivät ehdotukset ehkä ole nykyisellään teknisesti ja laillisesti pitäviä oikeudessa. Molempia ehdotuksia halutaan parantaa.

EU:n asiantuntijat väittävät, että Microsoftin suosio perustuu osaksi siihen, että yhtiö on suunnitellut Windowsin toimimaan paremmin yhtiön omien palvelinohjelmien kuin kilpailijoiden tuotteiden kanssa. Tällä tavalla Microsoft laittomasti rajoittaa kilpailua, asiantuntijat uskovat.

Siksi he ehdottavat, että Microsoftin tulisi jakaa tietoa kilpailijoille, jotta kilpailu palvelinohjelmissa olisi rehdimpää. Reutersin lähteiden mukaan asiantuntijoilla on kuitenkin ollut vaikeuksia keksiä tapoja, joilla Microsoft voisi tietoa antaa.

Komissio myös pähkäilee edelleen, hyödyttäisikö Media Playerin irrottaminen kuluttajia. Microsoftin mukaan kuluttajat saavat parhaat valinnan mahdollisuudet, jos ohjelma on kiinni Windowsissa. He voivat vapaasti ladata kilpailevan ohjelman, kuten Real Playerin webistä. Tietokonevalmistajat voivat puolestaan piilottaa Media Playerin ja korvata sen toisella ohjelmalla.

Piilottaminen liittyy Yhdysvaltain Yhdysvaltain oikeusministeriön ja Microsoftin viime vuonna tekemään sopuratkaisuun, jota EU ei lähtenyt myötäilemään. Yhdysvallat ei vaatinut Media Playerin irroittamista Windowsista. EU:n lait eivät velvoita viranomaisia pyrkimään sopuratkaisuun, mutta sellaisesta saatetaan vielä neuvotella. Ellei sopua synny, EU tekee päätöksensä lopulta kilpailukomissaari Mario Montin (kuvassa) suositusten pohjalta.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös