Google kokeilee internetin kirjanmerkkejä

Uuden liiketoimintamallin haussa
Google kokeilee internetin kirjanmerkkejä

Google-hakukone on aloittanut kokeilun julkaisutalojen kanssa, jossa internet-hakujen kautta pääse etsimään tietoja myös kirjoista. Hakujen piiriin kuuluvat kirjojen ensimmäiset luvut, kirja-arvostelut ja julkaisijoiden kirjahakemistot.

Google Print -järjestelmä on vasta kokeiluvaiheessa, mutta monet käyttäjät ovat jo huomanneet kirjojen tietojen ilmestyneen hakujensa tuloksiin. Google kuitenkin kertoi, ettei se ole vielä päättänyt miten kirjahaut voisivat tuoda tuloja yhtiölle.

Googlen erittäin menestyksekkääksi osoittautunut liiketoimintakonsepti perustuu maksettuihin hakutuloksiin, jotka ilmestyvät käyttäjien omien hakujen vierelle. Mainokset voidaan näin kohdistaa käyttäjien mielenkiinnon mukaan. Menetelmä on korvannut perinteiset bannerimainokset, joita Google ei käytä lainkaan.

Google etsii kuitenkin aktiivisesti uusia hakutekniikan alueita ja yrittää kehittää niille sopivia liiketoimintamalleja. Esimerkiksi kirjahakuja voisivat sponsoroida kirjojen kustantajat, jotka saisivat näin mainosta tuotteilleen.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös