HP suurin järeiden palvelinten ja työasemien toimittaja

Kolmanneksen osuus markkinoista viime vuonna
HP suurin järeiden palvelinten ja työasemien toimittaja

HP oli maailmanlaajuinen markkinajohtaja erittäin suorituskykyisten teknisten tietojärjestelmien toimituksissa viime vuonna. Tutkimusyritys IDC:n raportin mukaan HP sai 34 prosentin markkinaosuuden, mikä on viisi prosenttiyksikköä enemmän kuin lähimmällä kilpailijalla. Markkinaosuus on laskettu HP:n ja Compaqin yhteisestä liikevaihdosta, sillä ne toimivat vielä viime vuoden ensimmäisen neljänneksen erillisinä yrityksinä.

Lisäksi HP on ykkönen myös kahdella erillisellä, IDC:n määrittelemällä markkinasegmentillä. HP:lla on 53 prosentin osuus yrityspalvelimissa, joiden hinta on yli miljoona dollaria ja 35 prosentin osuus palvelimissa, joiden hinta on alle 250 000 dollaria.

HP on ykköstilalla myös supertietokoneiden TOP 500 -listalla, jossa maailman tehokkaimmat tietokoneet laitetaan järjestykseen. 500 tehokkaimmasta koneesta 159:ssä lukee HP, mikä vastaa noin 30 prosenttia. Tämä on enemmän kuin yhdelläkään muulla laitevalmistajalla.

Aiempi IDC:n tutkimus kertoi HP:n nousseen viime vuonna takaisin koko palvelinmarkkinoiden kärkeen IBM:n ohi. HP:n osuus kasvoi 27,9 prosenttiin, kun IBM putosi 25,5:een. HP menetti Compaq-fuusion jälkeen aluksi markkinaosuuksiaan, mutta on sittemmin saanut niitä hieman takaisin.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös