Läpinäkyvyyttä päätöksentekoon Espoossa
Espoon kaupunki on avannut kaupunkilaisille uuden palvelun päätöksenteon seurantaan ja vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi. Avoin Espoo -sivusto esittelee valmisteilla olevia hankkeita ja antaa kaupunkilaisille mahdollisuuden vaikuttaa niihin.
Avoin Espoo -sivujen tavoitteena on kertoa kaupunkilaislle millaisia kehityshankkeita ja -suunnitelmia kaupungissa on tekeillä. Asiat on ryhmitelty aihekokonaisuuksiksi esimerkiksi kaavoitussuunnitelmiin, toimitilojen käyttöön, opetussuunnitelmiin, sosiaali- ja terveyspalveluihin, taloussuunnitteluun ja kaupungin yleiseen kehittämisstrategiaan.
Sivuilla on jo tällä hetkellä näkyvissä useita kehityshankkeita jokaisen aihepiirin sisällä sekä yhteystietoja lisätietoja varten. Mukana on myös kuva- ja taulukkomateriaalia. Hankkeita voidaan etsiä myös vapailla hakusanoilla käyttäen rajauksena Espoon kaupunginosia ja aihepiirejä. Näin espoolainen voi hakea esimerkiksi kaikki oman asuinalueensa valmisteilla olevat hankkeet.
"Avoin Espoo -palvelua on kehitetty helpottamaan kaupunkilaisten tiedonsaantia ja tuomaan heille lisää mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa", vakuuttaa palvelun kehittämisestä vastannut projektipäällikkö Hilkka Ilola Espoon kaupungilta.








