Netin musiikkikopiointi vähentynyt
Internetin musiikkipiratismi on vähentynyt selvästi sen jälkeen, kun musiikkiyhtiöt alkoivat Yhdysvalloissa uhkailla vertaisverkko-ohjelmien käyttäjiä oikeustoimilla. Tähän tulokseen tuli NPD Group -tutkimusyhtiön tekemä selvitys. Sen mukaan vertaisverkkoja käyttävien talouksien määrä on Yhdysvalloissa vähentynyt noin kolmanneksella ja musiikin luvaton kopiointi kokonaisuudessaan lähes neljänneksellä.
NPD:n arvion mukaan vertaisverkkojen käyttö nousi huippuunsa huhtikuussa, jolloin niillä oli 14,5 miljoonaa käyttäjää. Huhtikuun lopussa levy-yhtiöitä edustava RIAA aloitti julkisen kampanjan yksittäisten tiedostovaihtajien haastamiseksi oikeuteen. Jo toukokuussa vertaisverkkojen käyttäjien määrä oli laskenut 12,7 miljoonaan ja kesäkuussa lasku jatkui 10,4 miljoonaan.
Levy-yhtiöiden oikeustoimet näyttävät vaikuttaneen tehokkaimmin ihmisiin, jotka käyttävät vertaisverkkoja satunnaisesti. Jäljelle jääneiden käyttäjien keskimääräinen musiikkikopiointi on viime kuukausina vain kasvanut. Kaikkein eniten musiikkia kopioivat näyttävät siis jääneen vertaisverkkoihin huolimatta RIAA:n aikomuksista etsiä käsiinsä verkkojen kaikkein raskaimmat käyttäjät.
Levy-yhtiöiden oikeustoimet koskevat tällä hetkellä lähinnä Yhdysvaltoja, eikä niillä ole suoraa vaikutusta esimerkiksi Eurooppalaisiin käyttäjiin. Toisaalta vertaisverkkojen käyttäjämäärien laskiessa vähenee myös niiden musiikkitarjonta, mikä heikentää verkkojen vetovoimaa.








