Nuoret netissä enemmän kuin tv:n ääressä

Internetin mainostulojen odotetaan kasvavan
Nuoret netissä enemmän kuin tv:n ääressä

Internetin selailu on nuorten keskuudessa ohittanut television katseluun käytetyn ajan, kertoo uusi tutkimus. Yahoon ja mediayhtiö Carat North American tekemä tutkimus selvitti noin 2 500 yhdysvaltalaisen 13-24 vuotiaan nuoren ajankäyttöä eri medioiden parissa. Tutkitut nuoret viettivät netissä keskimäärin 16,7 tuntia viikossa, johon ei ole laskettu mukaan sähköpostin käyttöä.

Perinteisesti vahvin media eli televisio on tutkimuksen mukaan tippunut toiselle sijalle 13,6 tunnin keskimääräisellä katseluajallaan. Kolmanneksi suosituin media oli radio, jonka kuunteluun käytettiin noin 12 tuntia viikossa.

Tutkimus näyttää tukevan käsitystä ihmisten ajankäytön ja mediakentän selvästä muutoksesta. Nuoret vetää internetin pariin erityisesti mahdollisuus päättää itse mitä materiaalia he sillä hetkellä haluavat katsoa. Tutkimuksen mukaan nuoret, toisin kuin vanhemmat netin käyttäjät, eivät häiriinny tarjonnan suuresta kirjosta, vaan käyttävät sujuvasti useita lähteitä samanaikaisesti.

Ajankäytön siirtymän uskotaan lähivuosina vaikuttavan yhä enemmän netin mainostulojen kasvuun sillä nuoret aikuiset ovat usein mainostajien tärkein kohderyhmä.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös