Office 2003:n saatavuus ja hinnat julki

Keväällä alennetut Office-hinnat jäävät voimaan
Office 2003:n saatavuus ja hinnat julki

Microsoft on julkistanut uuden Office 2003 -toimisto-ohjelmapaketin julkaisuajankohdan ja hinnoittelun. Yhtiön mukaan Officea on jo alettu toimittaa tietokonevalmistajille esiasennuksia varten, mutta kauppoihin paketti saadaan vasta lokakuun 21. päivänä. Alkuperäisestä julkaisuajankohdasta on siis hieman lipsuttu, sillä vielä alkuvuodesta yhtiö lupaili myyntiversiota kesän aikana. Microsoftin piti ilmoittaa Officen julkistuksesta jo viime viikon maanantaina, mutta samana päivänä ilmestynyt Blaster-mato muutti yhtiön suunnitelmia.

Hinnoittelussa Microsoft on pitäytynyt maltillisessa linjassa. Toukokuussa Office XP -paketin hintoja laskettiin noin 15 prosentilla, ja nämä alennukset jätetään voimaan myös Office 2003:n hintoihin. Standard Editionin hinta on Yhdysvalloissa 399 dollaria. Useammilla ohjelmilla varustettujen Professional- ja Small Business -versioiden hinta on 499 dollaria. Officen perusversio opiskelijoille ja opettajille maksaa 149 dollaria. Euroopan hintojen odotetaan olevan hyvin lähellä Yhdysvaltojen hintoja.

Pelkästään uusien ominaisuuksien sijasta on panostettu erityisesti eri ohjelmien ja yritysjärjestelmien yhteistoimintaan sekä joustavaan tiedonkulkuun. Tällä pyritään erityisesti rohkaisemaan yritysasiakkaita päivittämään Office-pakettinsa uudempiin. Monet yrityksethän käyttävät vielä toimistoissaan vanhempia Office 2000- tai jopa Office 97 -paketteja, joiden ohjelmien toiminnallisuutta pidetään aivan riittävänä. Microsoftin mukaan uudet ryhmätyöominaisuudet ovat herättäneet paljon mielenkiintoa varsinkin suuremmissa yrityksissä.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös