Roskapostin määrä ohitti asiallisen sähköpostin

Toukokuussa 55 prosenttia posteista roskaa
Roskapostin määrä ohitti asiallisen sähköpostin

Roskapostin osuus Internetin viestiliikenteestä on noussut ensimmäistä kertaa ohi asiallisten sähköpostien. Ulkoistettuja postipalveluja yrityksille tarjoavan Messagelabsin mukaan 55,1 prosenttia yhtiön toukokuussa välittämistä noin 150 miljoonasta sähköpostiviestistä oli luvattomia massapostituksia. Roskapostin määrä kasvoi edelliseen kuukauteen verrattuna huikeat 35 prosenttia.

Roskapostin määrän räjähdysmäinen kasvu on muuttanut harmittavan kiusankappaleen todelliseksi ongelmaksi, joka kuluttaa valtavasti tiedonsiirtokapasiteettia ja ennen kaikkea käyttäjien aikaa. Tilanne on erityisen hankala englanninkielisissä maissa, jossa tärkeiden viestien erottaminen samankielisten roskapostien seasta ei ole niin helppoa kuin esimerkiksi Suomessa. Näiden maiden lainsäätäjät ovatkin koventamassa otteitaan luvattomien mainosviestien hillitsemiseksi.

Microsoftin roskapostin estotekniikoita tutkiva ryhmä ennusti hiljattain, että muuttuva lainsäädäntö ja uudenlaiset tekniset keinot alkavat tuoda helpotusta ongelmaan vasta vuonna 2004 tai 2005. Roskaportin suhteellisen osuuden uskotaan siis jatkossa vielä kasvavan, ennen kuin huippupiste saavutetaan.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös