Sähköiselle henkilöllisyydelle puitteet
EU-kansalaisten sähköinen tunnistaminen on muuttumassa sanoista teoiksi. Viime vuonna Porvoossa pidetyn kansainvälisen konferenssin aloittaman työn hedelmiä julkistetaan syyskuun lopussa, kun sähköisiin henkilökortteihin liittyviä periaatteita esitellään Ranskassa.
Seminaarissa julkaistaan White Paper on Electronic Identity, joka sisältää sähköisten henkilökorttien myöntämiseen, teknologiaan (pki, public key infrastructure) sekä varmennesisältöön liittyvät vähimmäisvaatimukset Euroopan alueella.
Niin kutsutun Porvoo-ryhmän tavoitteena on edistää sähköisen henkilöllisyyden ja sähköisten henkilökorttien yleistymistä Euroopassa sekä varmistaa eri maissa käytettyjen teknisten määritysten yhteensopivuus ja hallinnon palvelujen yhteiskäyttöisyys. Yhteisesti hyväksytty sähköinen henkilöllisyys mahdollistaisi EU-kansalaiselle turvallisen asioimisen tietoverkoissa niin julkishallinnon kuin yksityissektorin palveluissa myös maasta toiseen.
Suomalaisena toimijana Porvoo-ryhmässä on Väestörekisterikeskus.
Syyskuun 24.–25. päivä järjestettävässä kokouksessa käsitellään myös hallinnon verkkopalvelujen tietoturvaa sekä biometrisiä tunnisteita. Lisäksi esitellään pilottihanke Eepoch, jossa kansallisen sähköisen henkilökortin ja henkilöllisyyden toimivuutta kokeillaan yli valtiorajojen.








