SCO aloitti uuden Linuxin vastaisen kampanjan

Lähettää uhkailukirjeitä, vaatii asiakkailtaan selvityksiä Linux-kehityksestä
SCO aloitti uuden Linuxin vastaisen kampanjan

IBM:n ja Linuxin vastaisesta oikeustaistostaan kuuluisaksi tullut SCO Group lisää vettä myllyyn aloittamalla uuden kirjekampanjan Linuxia käyttävien suuryritysten pelottelemiseksi lisenssimaksuihin. Lisäksi SCO aloittaa uusien syytettävien metsästämisen, tällä kertaa omasta asiakaskunnastaan.

SCO on lähettää kirjeitä lukuisille sen 6 000 asiakkaastaan, jotka ovat lisensoineet unix-koodia käyttöönsä esimerkiksi omissa unix-versioissaan, kertoo New York Times. SCO vaatii yrityksiltä kirjallisen selvityksen unix-koodin käytöstä, ja siitä ovatko yritys tai sen työntekijät lahjoittaneet koodia Linux-käyttöjärjestelmään.

Hankkeella SCO yrittää etsiä yrityksiä, jotka olisivat voineet käyttää hyväkseen unix-koodia Linux-kehityksessä. Tilanne on erittäin kiistanalainen, sillä osaan unix-koodista SCO omistaa tekijänoikeudet, mutta osa alkuperäisestä yliopistoissa kehitetystä koodista on vapaassa käytössä.

SCO lähettää uusia kirjeitä myös sadoille Linuxia käyttäville suuryrityksille, ja kertoo niissä uusia väitteitä Linuxin laittomuudesta. SCO yksilöi 65 Linux-kirjastoa, joissa väitetään olevan unixista peräisin olevaa aineistoa. IBM:n ja muiden vastapuolen yritysten mukaan väitteet ovat rankasti liioiteltuja. SCO taas pelottelee yrityksiä oikeushaasteilla, jos ne eivät maksa lisenssimaksuja.

Näillä näkymin alati sakenevaan soppaan saadaan hieman enemmän selvyyttä heti tammikuun alussa. IBM:n saaman oikeusvoiton perusteella SCO joutuu ensi kerran esittelemään todisteet väitetyistä rikkomuksista ainakin oikeusistuimelle ja IBM:lle. SCO kertoo tekevänsä kaikkensa, ettei sen tarvitsisi esitellä todisteita myös suurelle yleisölle.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös