SCO sulki Saksan sivunsa paineen alla

Linux-järjestö hankki lähestymiskiellon
SCO sulki Saksan sivunsa paineen alla

Unix- ja Linux-talo SCO Group on sulkenut Saksan web-sivunsa. Syynä on saksalaisen Linux-järjestön Linuxtagin hankkima tilapäinen lähestymiskielto SCO:ta vastaan. Linuxtagin lakimiesten mukaan SCO syyllistyi epäreiluun kilpailuun, kun se lähetti 1500 suurelle yritykselle varoituksen Linuxin käyttämisen ehkä aiheuttamista lakiongelmista.

SCO omistaa unixin immateriaalioikeudet. Yhtiö väittää, että IBM on varastanut Linuxiin koodia Unixista. SCO vaatii IBM:ltä oikeudessa 860 miljoonaa euroa, ja harkitsee oikeustoimia muitakin yrityksiä vastaan.

Lähestymiskiellon vuoksi SCO ei kuitenkaan voi uhkailla Linuxtagia. SCO poisti aluksi yrityksille lähettämänsä kirjeen Saksan sivuiltaan, mutta sulki myöhemmin sivut kokonaan, koska ei ollut nähnyt Linuxtagin hankkiman määräyksen sisältöä.

SCO on kokenut tällä viikolla toisenkin takaiskun, kun aiemmin Unixin oikeudet omistanut Novell kertoi, ettei se koskaan myynyt unixin tekijänoikeuksia ja patentteja SCO:lle. SCO kertoo näyttävänsä unixista varastetun koodin vain analyytikoille, jotka sitoutuvat olemaan paljastamatta koodia julkisuuteen. Yhtiö voi myös näyttää koodin oikeudenkäynnissä IBM:ää vastaan.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös