Transmeta yrittää paluuta Efficeonilla

Uutuusprosessori tunkeutuu kannettaviin tänä vuonna
Transmeta yrittää paluuta Efficeonilla

Transmeta tuo myöhemmin tänä vuonna markkinoille matkamikroihin suunnatun Efficeon-prosessorin, jota pidetään yhtiön tulevaisuuden kannalta elintärkeänä. Yhtiön markkinointijohtajan Mike DeNeffen mukaan aiemmin Astro-työnimellä tunnettu siru kasvattaa rajusti suorituskykyä aiempiin Transmetan prosessoreihin verrattuna.

Efficeon ilmestyy ensiksi pieniin kannettaviin ja taulumikroihin. Näillä markkinoilla Transmetalla on jo jalansijaa. Ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Efficeon pääsee DeNeffen mukaan jo suurempiinkin, kuten 12:n tai 14 tuuman näytöillä varustettuihin kannettaviin.

Transmeta tarvitsee kipeästi uutta nostetta liiketoimintaansa. Yhtiö lupaili syntyvaiheessaan vuoden 2000 alussa, että Crusoe-siru poistaa kannettavista heikon akunkeston ongelman. Yhtiö solmi sopimuksia useiden japanilaisten ja taiwanilaisten valmistajien kanssa.

Transmeta ajautui kuitenkin tuotantovaikeuksiin, joten tuotteet viivästyivät ja yhteistyökumppaneita katosi. Lisäksi Intel pahensi tilannetta lisäämällä panoksiaan virransäästöön. Tuloksena oli säästeliäs Centrino-prosessori, joka tuli markkinoille viime maaliskuussa.

Efficeonilla Transmeta aikoo näyttää jälleen kyntensä. Sirun ensimmäinen versio toimii yhden gigahertsin kellotaajuudella. Se käyttää hypertransport-väylää, joka löytyy myös AMD:n Opteron-prosessorien sisuksista. Tekniikan tukijat väittävät sen tehostavan tietokoneen suorituskykyä.

Efficeon eroaa edeltäjistään siinä, että se käsittelee kahdeksan komentoa kellosyklin aikana, kun edeltäjät pääsivät vain kolmeen komentoon. Transmetan mukaan tämä kiihdyttää Efficeonia edeltäjiin verrattuna 50 prosenttia, kun ajetaan standardeja sovelluksia. Multimediasovellusten väitetään toimivan 80 prosenttia entistä nopeammin.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös