Työn haku internetin kautta ei enää kannata
Washingtonin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa on päädytty yllättävään tulokseen, jonka mukaan internetin käytöstä ei ole juuri hyötyä työnhaussa. Itse asiassa netin käyttäjät voivat nykyään olla jopa huonommassa asemassa kuin perinteisin keinoin yrittäjät.
Tutkimuksen mukaan vielä viisi vuotta sitten netin käyttäjillä oli kolme prosenttia paremmat mahdollisuudet työllistyä kuin muilla. Mutta jo vuonna 2001 internetin käyttäjien mahdollisuudet työnsaantiin olivat tippuneet neljä prosenttia pienemmiksi kuin pelkästään muita keinoja käyttävien.
Syynä muutokseen on netin käytön yleistyminen. Internetin välityksellä on helppo lähettää työhakemuksia lukuisiin eri yhtiöihin, jolloin työnantajat hukkuvat hakijoiden tulvaan. Yritysten ainoaksi keinoksi jää luottaa yhä enemmän henkilökontaktien kautta saatuihin suosituksiin.
Internetin työhakemukset toimivat hieman paremmin vaatimattomiin työtehtäviin ja tilapäisiin töihin. Sen sijaan vaativissa tehtävissä joudutaan luottamaan yhä enemmän tuttavien ja muiden kontaktien kautta saatavaan tietoon.








