Viikonlopun hakkerikilpailu uhkaa web-palveluja
Useat tietoturvayhtiöt ja Internetin turvallisuudesta huolehtivat viranomaiset ovat varoittaneet hakkerien viikonlopuksi suunnitellusta kilpailusta. Sunnuntaina alkavan Defacers Challenge -kilpailun tavoitteena on muutella mahdollisimman monia julkisia nettisivustoja kuuden tunnin aikana.
Asiantuntijoiden mukaan kilpailuun otetaan osaa ilmeisesti runsaasti, sillä viime päivinä netin web-sivujen muuntelu on vähentynyt, samalla kun haavoittuvien koneiden etsintä on lisääntynyt. Hakkerit siis ilmeisesti valmistautuvat kilpailuun murtautumalla etukäteen järjestelmiin, jolloin he voivat muutella niiden nettisivuja varsinaisen kilpailun aikana.
Tietoturva-asiantuntijat saivat vihiä murtokilpailusta seuraamalla irc-keskustelukanavien viestejä. Kilpailun arvellaan olevan Brasilialaisten tai Hong Kongilaisten hakkeriryhmien keksimä, ja sen tarkoitus saattaisi olla myös hankkia uusia taitavia jäseniä ryhmiin. Toisten tietoturvatalojen mukaan kilpailu saattaa yhtä hyvin olla pelkkä vitsi, joka on vain otettu liian tosissaan.
Murtokilpailussa voittoon pääsee ryhmä, joka on kerännyt eniten pisteitä web-sivuja muuttelemalla. Pisteet määräytyvät murretun sivuston käyttöjärjestelmän mukaan. Windows-palvelimista saa vain yhden pisteen. Linux-, unix- ja BSD-koneista sekä IBM:n AIX-unixia ajavista koneista saa kolme pistettä. Parhaat viisi pistettä saa murtautumalla HP-UX-unix-koneisiin tai Applen Macintosh-palvelimiin.








