Windows-mato epidemia alkoi

Tuholaisen odotetaan saastuttavan jopa satoja tuhansia koneita
Windows-mato epidemia alkoi

Uusi verkkomato, joka käyttää hyväkseen Windows-käyttöjärjestelmien kautta aikojen kenties laajimmalle levinnyttä turva-aukkoa, on alkanut saastuttaa koneita internetissä. MSBlast-nimisenä leviävän tuholaisen odotetaan leviävän lähiaikoina jopa satoihin tuhansiin tietokoneisiin, joihin ei ole asennettu Microsoftin julkaisemaa korjauspäivitystä. Jo maanantai-illalla uhreja oli tietoturvayhtiöiden mukaan tuhansia.

MSBlast-madon nimi viittaa sen 16. päivä elokuuta eli ensi lauantaina aloittamaan toimintoon, joka käynnistää kaikki uhrikoneet yhtäaikaiseen palvelunestohyökkäykseen Microsoftin Windows Update -päivityspalvelua vastaan. Vaikka Microsoft saisikin hyökkäyksen torjutuksi, saattaa ylimääräinen liikennetulva ruuhkauttaa joitakin Internetin solmukohtia.

Madon lähdekoodissa on myös Microsoftin vastainen teksti: "Miksi teet tämän mahdolliseksi Bill Gates? Lopeta rahanteko ja korjaa ohjelmasi.", jolla viitataan Windows-käyttöjärjestelmästä löytyneisiin lukuisiin turva-aukkoihin.

Tietoturva-asiantuntijat ovat odottaneet MSBlastin tapaisen madon ilmaantumista kesäkuun 16. päivästä asti, jolloin Microsoft kertoi lähes kaikista Windows-versioista löytyvästä rpc-ohjelmaosan vakavasta aukosta.

Onnekkaasti MSBlast-madon ensimmäinen versio näyttää kuitenkin sisältävän virheitä, jotka hidastavat sen leviämistä. Useiden uhrikoneiden käyttöjärjestelmä kaatuu tartunnan saatuaan, mikä estää konetta levittämästä tartuntaa laajemmalle. Useissa aikaisemmissa mato-epidemioissa tuholaisohjelmien virheet on toisaalta korjattu nopeasti ja levitystä on jatkettu entistä tuhoisammalla ohjelmalla

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös