150 miljoonaa bluetooth-laitetta vuonna 2004
Helsingissä vierailleet Bluetooth Special Interest Groupin (Bluetooth SIG) edustajat kertoivat tekniikan nykytilasta ja lähitulevaisuudesta. Bluetoothin tämän hetken suosituimmat käyttökohteet ovat kädet vapaana (handsfree) -laitteet esimerkiksi autoissa ja navigointilaitteet, kuten bluetooth gps -vastaanottimet. Lisäksi bluetoothia käytetään kämmenmikroilla ja puhelimilla internet-yhteyksiin ja tiedonsiirtoon.
Bluetooth SIG:n mediasuhteista Pohjoismaissa vastaava Daniel Edlund arvioi, että maailmalla on käytössä yli 150 miljoonaa bluetoothia tukevaa laitetta vuoden 2004 loppuun mennessä. Hän viittasi myös useiden tutkimuslaitosten arvioihin, joiden mukaan bluetoothia tukevia laitteita olisi käytössä jo reilut 470 miljoonaa vuoden 2006 loppuun mennessä. Tuotteita on määrällisesti yli 1500.
Daniel Edlund arveli, että bluetoothin vastaanotto on ollut hyvä, koska alkuvaiheen teknisistä ongelmista ja erilaisista toteutuksista bluetooth-profiilien kanssa on päästy eroon. Myös bluetooth-piirien hinnat ovat laskeneet. Edlund arvioi, että vuosien 2003 ja 2004 aikana piirin hinta on laskenut viiteen dollariin, ja että lähivuosina se laskee vielä kolmeen dollariin.
Bluetooth on löytämässä tiensä uusille alueille sekä kuluttaja- että yritystuotteissa. Kuluttajille on valmisteilla esimerkiksi vaatteita, joissa mp3-soitinta voidaan kuunnella ja hallita langattomasti hihaan upotetuista napeista (alemmassa kuvassa). Moottoripyörän kyytiin taas voidaan kiinnittää magneetilla satelliittinavigaattori tai langattomat kuulokkeet. Terveydenhuollossa käyttäjän tilaa seuraava laite taas voi lähettää tekstiviestin puhelimen kautta, jos terveydentilassa tapahtuu muutoksia. Bluetooth on tulossa myös digitaalisiin kameroihin, stereokuulokkeisiin, voip-puhelinlaitteisiin ja jatkuvasti halvempiin puhelimiin.
"Tietoturvaongelmat korjattu"
Edlund sanoi, etteivät laajasti uutisoidut tietoturvaongelmat ole olleet bluetooth-tekniikan ytimessä, vaan lähinnä Nokian ja Sony Ericssonin omien implementaatioiden puutteita. Edlund oli vakuuttunut, että ongelmat on jo nykyisissä malleissa korjattu. Molemmat valmistajat ovatkin korjanneet bluetooth-toteutuksiaan puhelintensa uusimmissa firmware-ohjelmistoissa.
Edlund myös vastasi spekulaatioihin Ericssonin eroamisesta Bluetooth SIG:stä. Hänen mukansa Ericsson ei ole jättämässä bluetoothin kehitystyötä, vaan luopui vain oman tekniikkansa lisensoinnista muille valmistajille, joka ei ollut osoittautunut kannattavaksi liiketoiminnaksi.
Lisänopeutta saadaan vielä odottaa
Viime vuoden lopussa valmistunut bluetooth 1.2 -standardi lupaa parantaa nopeudet nykyisestä noin 700 kilobitistä sekunnissa kolminkertaisiksi. Daniel Edlund kuitenkin sanoi, ettei tätä hyödyntäviä laitteita juuri ole vielä markkinoilla, eikä hän osannut sanoa milloin niitä nähdään volyymitoimituksina. Edlundin mukaan valmistajat siirtyvät nopeampaan tekniikkaan, kun ne päivittävät muutenkin laite- ja ohjelmistoalustojaan. Hän arveli, että sen laajamittainen yleistyminen voi viedä parikin vuotta.
Daniel Edlund kertoi, että seuraavia uutisia bluetooth-tekniikan rintamalla on odotettavissa jo marraskuussa 2004.








