Ballmer: Köyhiin maihin saatava sadan taalan pc
Microsoftin toimitusjohtajan Steve Ballmerin mielestä tiettyjen kehittyvien maiden markkinoille tarvitaan piratismin vuoksi sata dollaria maksava pc. Halpakoneet voisivat rohkaista kuluttajia ostamaan ohjelmia, Ballmer uskoo.
"Suurin ongelma on, että ihmiset, joiden pitäisi maksaa ohjelmista, eivät maksa niistä", Ballmer kertoi uutispalvelu News.comille. Microsoft-johtaja muistutti, että köyhissä maissa ihmisillä on vain yksi keino päästä tietokoneisiin käsiksi halvalla: Internet-kahvilat. "Niillä on tärkeä asema markkinoilla. Niiden ansiosta Microsoftilla on Intiassa ja Kiinassa viisi kertaa enemmän Hotmail-käyttäjiä kuin tietokoneita".
Piratismi kukoistaa
Ballmer on huolissaan myös köyhien maiden yritysten piratismista. Hänen mukaansa monilla yrityksillä olisi varaa maksaa laillisista ohjelmista, mutta piraattitarjonnan vuoksi monet eivät maksa. "Siksi laillisten ohjelmien hintoja ei tarvitse laskea, vaan piratismia pitäisi ensin vähentää", Ballmer sanoi.
Microsoft on kuitenkin ottanut hintojen laskemisen taktiikakseen monissa kehittyvissä maissa. Lähikuukausina yhtiö on ilmoittanut aloittavansa vievänsä halvan Windows XP Starter Editionin muun muassa Intiassa, Venäjällä ja Thaimaassa. Käyttöjärjestelmän saa vain tietokoneen oston yhteydessä. (Digitoday)








