Bluetooth-kännyköitä 520 miljoonaa ensi vuonna

Siruhinta putoaa jo alle neljään dollariin
Bluetooth-kännyköitä 520 miljoonaa ensi vuonna

Kärkkäimmät ovat jo ehtineet tuomita Bluetoothin ainakin osittain epäonnistuneeksi tekniikaksi, mutta tasaisen vahvasti se silti tunkee laitteisiin. Ensi vuonna myydään arvioiden mukaan jo 520 miljoonaa Bluetooth-yhteydellä varustettua matkapuhelinta.

Kaikkiaan kännyköitä on arvioitu menevän ensi vuonna kaupaksi noin 800 miljoonaa kappaletta. Viime vuonna myytiin SG Cowen -tutkimuslaitoksen arvioiden mukaan noin 120 miljoonaa Bluetooth-kännykkää ja tänä vuonna määrän on arvioitu kasvavan 338 miljoonaan. Uusista kännyköistä useampi kuin joka toinen sisältää Sinihammas-piirisarjan tänä vuonna.

Kännykkä on selvästi suurin markkina-alue Bluetooth-piirisarjoille, mutta myydään sirusarjoja muihinkin laitteisiin. Tänä vuonna myytävistä 160 miljoonasta pc:stä jo 108 miljoonaa tukee Bluetoothia. Sylimikroissa sama koskee 33 miljoonaa laitetta eli valtaosaa kannettavista tietokoneista.

Kaikkiaan viime vuonna myytiin 315 miljoonaa Bluetooth-piirisarjaa. Keskihinta oli jo lähellä maagista viiden dollarin rajaa, sillä piirisarjasta joutui viime vuonna maksamaan 5,50 dollaria kappale. Kasvavat volyymit puristavat piirisarjan keskihinnan tänä vuonna 4,25 dollariin ja ensi vuonna 3,50 dollariin, SG Cowen arvioi.

Bluetooth-piirisarjojen valmistajille on siis luvassa mukavaa kasvua. Viime vuonna piirisarjoja myytiin yhteensä yli 1,7 miljardilla dollarilla ja tänä vuonna yli 2,7 miljardilla dollarilla. Vuonna 2005 sirusarjojen markkinat kasvavat jo yli 3,1 miljardiin dollariin.

Samaan aikaan valmistajat esittelevät yhä integroidumpia piiriratkaisuja. Silicon Wave esitteli vastikään cdma-kännyköihin yhden sirun Ultimablue-radion. SiW1722-piiri on valmistettu cmos-prosessilla, mikä on huomattavasti vähentänyt ulkoisten rf-komponenttien määrää.

Lähde: Prosessori

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös