BSA hakee jälleen vihjeitä palkkiokampanjalla

Piraattijahtiin kuulutetaan radiossakin
BSA hakee jälleen vihjeitä palkkiokampanjalla

Ohjelmistovalmistajien etujärjestö Business Software Alliancen (BSA) palkkiokampanja pyörähtää tänään käyntiin radiossa. Kuulijoita kehotetaan vihjaamaan laittomien ohjelmistojen käytöstä yrityksissä tai yhteisöissä. Vihjeen antaja voi saada palkkiokseen 10 prosenttia korvaussummasta, enimmillään 25 000 euroa, mikäli vihje johtaa sopimukseen tai korvaustuomioon. Lokakuun loppuun kestävä palkkiokampanja on BSA Finlandin neljäs.

Tänä vuonna valmisohjelmistoihin kohdistuneista tekijänoikeusloukkauksista yrityksille koituneet korvaussummat, yhteensä 210 000 euroa, ovat olleet suurimpia tähän saakka Suomessa. Merkittävä osa sopimuksiin johtaneista vihjeistä saatiin viimevuotisen palkkiokampanjan tuloksena. Lähiaikojen räikein väärinkäytös löytyi eteläsuomalaisesta kirjapainoalan yrityksestä, jossa käytettiin laajalti laittomia ohjelmistoja ja fontteja. Yritys joutui maksamaan oikeudenhaltijoille yli 70 000 euroa

"Laittomien tietokoneohjelmistojen käyttö aiheuttaa paitsi merkittävät tappiot it-sektorille, myös vääristää kilpailua yritysten välillä. Oikeudenvalvonnan lisäksi BSA tehostaa myös tietokoneiden käyttäjien kouluttamista ohjelmistojen tekijänoikeuksista", lakimies Olli Pouttu Asianajotoimisto Susiluoto Oy:stä sanoo.

Ongelma pahenemassa

BSA:n hiljattain IDC-tutkimuslaitoksella teettämän tutkimuksen mukaan ohjelmistopiratismi on yhä paheneva ongelma. Piratismia kasvattavat erityisesti talouden hidas kasvu, kehittyvien maiden uudet käyttäjät ja laittomien ohjelmistojen levityksen lisääntyminen internetissä ja vertaisverkoissa. Suomessa käytetyistä ohjelmistoista oli vuonna 2003 laittomia 31 prosenttia, ja ohjelmistopiratismin aiheuttamien taloudellisten tappioiden arvioidaan olevan 125 miljoonaa euroa. Maailmanlaajuinen ohjelmistopiratismitaso oli tutkimuksen mukaan 36 prosenttia.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös