Business Intelligence -järjestelmät rassaavat tietohallintoa

Järjestelmiä yksinkertaisesti liikaa
Business Intelligence -järjestelmät rassaavat tietohallintoa

Yritys- ja tietohallintojohtajat ovat ärsyyntyneitä päätöksenteon apuna käytettyjen business intelligence (bi) -sovellusten moninaisuuteen, kertoo Unisysin ja KRC Researchin tekemä tutkimus. Lähes kolmannes selvitykseen haastatelluista johtajista kertoi, että heidän organisaatioissaan käytetään vähintään 11 erillistä bi-sovellusta. Suurimmalla osalla vastaajista on käytössään ainakin seitsemän sovellusta. Ohjelmien paljous saattaa kääntää ohjelmien hyödyn hämmennykseksi.

Markkinoiden kasvun ja ohjelmistojen kehittymisen vuoksi yritykset ovat hankkineet bi-sovelluksia yksi kerrallaan. Näin yrityksiin on kertynyt useita eri tapaan toimivia sovelluksia, joiden raportointitoiminnot eivät ole yhdenmukaisia eivätkä yhteensopivia. Tutkimuksen mukaan 92 prosenttia tietohallintopäättäjistä olisi valmis standardoimaan bi-sovellukset raportoinnin tehostamiseksi.

Business intelligence -sovelluksia käytetään asiakas-, markkina- ja toimintatietojen analysointiin. Tiedoilla pyritään tehostamaan yrityksen myyntiä. Bi-sovellusten maailman markkinoiden arvioidaan olevan suuruudeltaan 25 miljardin dollarin luokkaa.

Selvityksessä ylimmän tason johtajilta ja it-päälliköiltä kysyttiin heidän organisaatioidensa business intelligence -strategioista. Vastaajat työskentelevät suurissa pohjoisamerikkalaisissa yrityksissä, joiden vuosittainen liikevaihto on vähintään 500 miljoonaa dollaria.

Tutkimus kertoo, että kun mietitään bi-ohjelmien käytön laajentamista kaikille työntekijöille, suurimpia epäilyksiä aiheuttavat investoinnin takaisinmaksukyky, kasvavat tietoturvariskit ja projektin mahdollinen epäonnistuminen. Vaikka alalla epäillään, onko business intelligencen ulottaminen suurille käyttäjämäärille järkevää, vastaajista 80 prosenttia on sitä mieltä, että muillekin kuin tietohallintoihmisille tulisi antaa mahdollisuus käyttää bi-sovelluksia.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös