Cebit 2004 alkaa torstaina
(Hannover) Saksan Hannoverissa vuosittain pidettävät Cebit-messut alkavat torstaina. Paikalla on 6 400 eri näytteilleasettajaa, jotka esittelevät uusimpia virityksiään tietotekniikassa ja telekommunikaatiossa 334 000 neliömetrin näyttelyalueella. Näytteilleasettajista 47 prosenttia tulee Saksan ulkopuolelta. Cebit pidetään tänä vuonna 18 kerran. Messujen nimi on lyhenne sanoista Center für Büro und Information Technik.
Vaikka varsinaiset messut alkavatkin vasta torstaina, on keskiviikkona useiden yhtiöiden julkistustilaisuuksia. Cebit-messuista on tullutkin entistä enemmän viestintäteknologian merkittävin tuotteiden julkistuspaikka. Esimerkiksi Nokialla on vuosittain suuri tiedotustilaisuus, jossa yhtiö esittelee uusia tuotteitaan. Messut päättyvät 24. maaliskuuta.
Tänä vuonna on odotettavissa puhelinvalmistajien pikapuheominaisuuksilla varustettujen puhelimien ja tietenkin lisää aluillaan olevia 3G-tuotteita. Saksassa on ensimmäiset 3G-verkot avattu, joten operaattoreiden odotetaan esittelevän uusia palveluja, joita voi käyttää vikkelimmissä verkoissa. Myös erilaisia wlan-tuotteita on luvassa.
Suuret messut ovat myös paikka, jossa kokeillaan eri tuotteiden vastaanottoa. Saksalainen monialayhtiö Siemens esittelee muun muassa kynäpuhelinta, jossa ei ole ollenkaan näppäimistöä. Puhelimen numerovalinnat ja tekstiviestit kirjoitetaan kynällä vaikka pöydän pintaan.
"Tämä on hyvä paikka kokeilla, mikä on tällaisten uutuuksien vastaanotto yleisön silmissä", messuihin valmistautuva viestintäjohtaja Stefan Mueller sanoo.








