Cebit tähyää digiaikaan
Maailmalla on näkynyt merkkejä siitä, että suurten it-messujen aika alkaa olla ohi. Vuoden 2005 Cebit-messuista tulee menestys, uskoo silti järjestäjien edustajana Suomessa pistäytynyt projektijohtaja Gerald Munderloh. Hän pohjaa käsityksensä siihen, että itc-alan investointien alamäki on tänä vuonna kääntynyt nousuksi, jonka ennustetaan edelleen jyrkkenevän ensi vuonna. Hannoveriin odotetaan maaliskuussa yli 6000 näytteilleasettajaa, joista 35 on tulossa Suomesta.
Cebitin kävijämäärät ovat viime vuosina laskeneet melkoista pyllymäkeä. Vuonna 2001 kävijöitä oli peräti 850 000, viime keväällä jäätiin täpärästi alle 500 000 vieraan. Myös näytteilleasettajien lukumäärä on laskenut vähän kerrassaan. Hannoverin Cebit on sentään vielä vahvasti hengissä, toisin kuin Las Vegasin perinteikäs Comdex, joka joutui panemaan pillit pussiin.
"Toivomme, että saamme tällä kertaa puolen miljoonan rajan rikki. Näytteilleasettajille on kuitenkin tärkeämpää messuvieraiden laatu kuin määrä, joukossa on entistä enemmän päättäjiä. tietysti teemme paljon työtä, jotta kävijämäärä olisi mahdollisimman korkea", Munderloh vakuuttaa.
Digiä ja kommunikaatiota
Yksi osa kävijämäärän kasvattamiseksi tehtävästä työstä näkyy näyttelyalueen pohjapiirroksestakin. Kommunikaatiota sekä digitaalisia ratkaisuja sekä järjestelmiä esittävillä sinisellä ja keltaisella värillä merkityt hallit dominoivat messukenttää. Digitaalisten ratkaisujen ja järjestelmien otsikon alle tosin on sijoitettu muun muassa lähes kaikki it-rauta pc-koteloista järeisiin tallennusvälineisiin.
It-investointien odotetaan kasvavan ensi vuonna noin kuuden prosentin verran. Tämän vuoksi Cebit-järjestäjät uskovat näytteilleasettajien määränkin kääntyvän kasvuun. Viime kerralla heitä ilmoitetaan olleen noin 6100, nyt mukaan on lupautunut tulemaan noin sata näytteilleasettajaa enemmän. Luvun kantavat plussan puolelle Taiwanista ja Kiinasta saapuvat, mutta siellähän väkeä riittää.








