eEemeli-kilpailu käynnistynyt

Teema: Taitojen oppiminen
eEemeli-kilpailu käynnistynyt

Parasta kotimaista e-oppimisen tuotetta tai palvelua etsitään jo kolmatta kertaa. Tänä vuonna eEeemeli-kilpailun teemaksi on valittu "Taitojen oppiminen". Kilpailun järjestämisestä vastaa Suomen eOppimiskeskus ry.

eEemeli-kilpailuun voivat osallistua kotimaiset yritykset, joilla on oma tai omistamansa kotimainen e-oppimisen tuote, palvelu tai toimintatapa esimerkiksi henkilöstö-, asiakas- tai tuotekoulutuksen tuote. Kilpailutyöt arvioivan asiantuntijaraadin puheenjohtajana toimii Nordean varatoimitusjohtaja Bo Harald.

Kilpailutulokset julkistetaan Hämeenlinnassa Aulangolla ITK interaktiivinen tekniikka koulutuksessa 04 -konferenssin gaalassa 21.4.2004. Raati palkitsee parhaan e-oppimisen-tuotteen 5000 eurolla, joka ojennetaan voittajalle eEemelipatsaan kanssa.

Ilmoittautumisaikaa on 27.2.2004 klo 16.00 asti.

Kilpailuun osallistuvissa e-oppimisen tuotteissa arvioidaan muun muassa pedagogista käytettävyyttä, kaupallista hyödynnettävyyttä, teknistä toteutusta, skaalautuvuutta erilaisille oppijoille ja päätelaitteille, vuorovaikutteisuutta, elämyksellisyyttä, innovatiivisuutta ja tuoreutta sekä henkiinjäämistä (ROI).

eEemeli-kilpailu käynnistynyt
Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös