EFFI: operaattorien teletunnistetietojen käyttö selvitettävä

Supon työntekijää epäillään Sonera-jupakassa
EFFI: operaattorien teletunnistetietojen käyttö selvitettävä

Electronic Frontier Finland - EFFI ry ei ole yllättynyt julki tulleista tiedoista, joiden mukaan myös Suojelupoliisin työntekijä on hankkinut laittomasti teletietoja Sonerasta Supon johdon puuttumatta asiaan.

Tämän päivän Helsingin Sanomat kertoo, että Supon työntekijän epäillään hankkineen tai saaneen teletunnistetietoja omien kanaviensa kautta Soneran turvallisuusosastolta, vaikka tähän vaaditaan oikeudelta lupa.

Krp:n esitutkinnassa ovat epäiltyinä myös laitoksen päällikkö Seppo Nevala ja operatiivisen osaston päällikkö Petri Knape. Kaikkia osapuolia on kuulusteltu.

Jo aikaisemmin oli käynyt ilmi, että KRP:n tutkija ja valtioneuvoston turvapäällikkö olivat ilmeisesti syyllistyneet vastaavaan toimintaan, EFFI huomioi.

Tietoja hyvä veli -kanavien kautta?

"Näyttää ilmeiseltä, että Suomessa on ollut 'maan tapa' hankkia teletunnistetietoja tarvittaessa myös epävirallisia kanavia pitkin. Nyt esille tulleet tapaukset herättävätkin kysymyksen, onko vastaavaa tapahtunut myös muissa teleyrityksissä ja kuinka laajasti. Olisikin erittäin tärkeää, että teletunnisteiden käyttö selvitettäisiin tässä yhteydessä kaikkien operaattoreiden osalta", perää EFFIn puheenjohtaja Ville Oksanen.

"Vaikka nyt esille tulleet tapaukset eivät ole olleet ilmeisesti kovin törkeitä, ne ovat omiaan osoittamaan todeksi esittämämme väitteen, jonka mukaan kerättyä luottamuksellista tietoa tullaan käyttämään väärin - ennemmin tai myöhemmin."

EFFI ry onkin hyvin huolissaan tätä taustaa vasten EU:n tuoreista suunnitelmista teletietojen tallennusvelvollisuuden laajentamiseksi. Nyt käsittelyssä olevassa puitepäätöksessä ollaan velvoittamassa jäsenmaat tallentamaan niin puhelinliikenteen - kuka soittaa kenelle ja mistä -, sähköpostin kuin web-surffauksen tiedot 1–3 vuodeksi. (Itviikko)

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös