Enemmän akkukestoa kannettavalle
Kansainvälinen Mobile PC Extended Battery Life -ryhmä ilmoitti tänään
saavuttaneensa merkkipaalun vähävirtaisten näyttöjen kehitystyössä. Kehitysprojekti käynnistettiin vuosi sitten, ja tulokset näyttävät lupaavalta, sillä näyttöjen wattimäärä on vähentynyt 4,3:sta 3 wattiin tai jopa sen alle. Wattimäärän pudotus antaa noin tunnin lisää akkukestoa sylimikrolle.
Työryhmän tavoitteena on, että ensi vuoden alkupuolella päästään 10 miljoonan sellaisen laitteen toimitukseen, joka kuluttaa 3 wattia tai vähemmän virtaa. 10 miljoonaa vastaa 20 prosenttia sylimikrojen arvioiduista kokonaistoimituksista vuonna 2005.
"Kuluttajat vaativat yhä pidempiä akunkestoaikoja, ja tavoitellessa koko päivän kestävää akkutehoa on näyttöjen tehonkulutus ensiarvoisen tärkeää", toteaa työryhmän puheenjohtaja Kamal Shan. Näyttö kuluttaa kannettavissa merkittävimmän osan tehoa, rohmuten virrankulutuksesta noin kolmanneksen.








