Firefox ja Mozilla vievät Explorer-selaimen osuuksia
Avoimen ohjelmakoodin periaatteella kehitetty Mozilla-selain (entinen Netscape) ja samaan ytimeen perustuva Firefox ovat houkutelleet tänä vuonna suuren määrän loikkareita Microsoftin Internet Explorer -leiristä. Muutokset ovat selvimmin näkyvissä esimerkiksi tekniikkaan keskittyvissä nettipalveluissa, joiden käyttäjät kokeilevat helpommin uusia ohjelmia. Eräs pääsyy muutokseen ovat Exploreria jatkuvasti vaivanneet vakavat tietoturvaongelmat, jotka ovat saaneet jopa jotkin viranomaiset patistamaan käyttäjiä harkitsemaan muiden selainten käyttöä. Lisäksi suuntaus näyttää olevan jatkumassa.
Tietotekniikkaan keskittyvä Cnet-uutispalvelu kertoo, että Mozilla-pohjaisten selainten käyttäjien määrä on kasvanut jo 18 prosenttiin, kun vuoden alussa heitä oli vain 8 prosenttia. Samaan aikaan Exploreria käyttävien osuus laski 84 prosentista 75:een. Samantapaisia tuloksia on Cnetin mukaan saatu lukuisissa muissakin nettipalveluissa.
Suuntaus näyttää jatkuvan
Tavallisia käyttäjiä näyttää tutkimusyhtiö Web Side Storyn mukaan nyt kiinnostavan erityisesti Firefox-selain. Sen ja Mozillan markkinaosuus on kasvamassa myös laajalti käytetyissä internetin nettikaupoissa ja yritysten omilla kotisivuilla. Yhtiön mukaan pelkästään kesäkuun ja syyskuun välisenä aikana Mozilla-pohjaisten selainten määrä kasvoi 3,5 prosentista 5,2 prosenttiin, ja kasvu oli pois nimenomaan Microsoftin Explorerilta.
Tutkimusyhtiöiden ja Mozilla-yhteisön mukaan kesällä vauhtia saanut suuntaus ei ole osoittanut hiipumisen merkkejä. Esimerkiksi Firefox-selaimen 0.9-esiversion latausmäärät tuplaantuivat kuuteen miljoonaan edellisen version kolmesta miljoonasta. Juuri julkaistun 1.0-version on jo ehtinyt ladata lähes 200 000 käyttäjää.
Tietoturvan lisäksi myös vaihtoehtoselainten ominaisuudet ovat tuoneet niille lisää käyttäjiä. Microsoftin SP2-korjauspaketin myötä se on kuitenkin saanut esimerkiksi esiin pongahtavien ikkunamainosten eston, mikä tasoittaa eroa kilpailijoihin.








