Gartner: Palvelinmyynti tukevassa nousussa
Maailmanlaajuinen palvelinmyynti nousi 11,5 miljardiin dollariin vuoden toisella neljänneksellä, kertoo markkinatutkija Gartner. Tämä merkitsee mainiota 7,7 prosentin kasvua edellisvuoteen verrattuna. Kappalemääräisesti kasvua oli vieläkin enemmän, 24,5 prosenttia, sillä edullisten x86-palvelinten osuus kasvaa edelleen. Kevään yllätysnousijat olivat Sun Microsystems, AMD:n 64-bittiset x86-palvelimet sekä hurjia kasvulukuja jatkuvasti esittelevä Linux-markkina.
Palvelinmarkkinoiden suurin segmentti on vahvasti kasvavat perinteiset 32-bittiset x86-palvelimet. Niiden myynti nousi viime vuodesta kymmenen prosenttia 5,1 miljardiin dollariin.
Linux-koneiden myynti jatkaa hurjaa kasvua
Kaikkein hurjimpia kasvulukuja tahkosivat jo perinteiseen tapaan Linux-palvelimet. Linux-myynti kasvoi viime vuodesta 54,6 prosenttia ja kappalemääräinen myynti 61,6 prosenttia. Linuxin kovat kasvuluvut ovat erityisen vaikuttavia siksi, että myynti on rahassa mitattuna jo varsin suurta. Linux on vallannut myynnistä jo 9,5 prosentin osuuden. Windowsin osuus on 34,4 prosenttia.
Palvelinvalmistajien kärjessä jatkaa IBM 30,7 prosentin osuudella. Toisena tulee omien toiminnanohjausjärjestelmiensä kanssa kamppaillut HP 27,3 prosentin osuudella. Kolmantena on yllättävän hyvään tulokseen päässyt Sun Microsystems 13 prosentin osuudella. Yhtiön kappalemääräinen myynti kasvoi 38,4 prosenttia hyvän kysynnän vuoksi.
Neljäntenä markkinoilla 9,8 prosentilla on Dell, joka myös on jo tuttuun tapaan kovassa kasvussa. Yhtiön myynti kasvoi viime vuoteen verraten yli 20 prosenttia. Jos markkinoita katsotaan palvelinten määrän perusteella, johdossa on HP 28,9 prosentin osuudella.








