Gates: raudasta lähes ilmaista vuosikymmenessä
Microsoftin hallituksen puheenjohtaja Bill Gates uskoo, että tietokonekaluston hinta laskee voimakkaasti vuosikymmenessä saavuttaen lopulta tason, jolloin se ei enää rajoita tietojenkäsittelyn leviämistä laajalle.
"Kymmenen vuoden päästä raudan voi melkeinpä ajatella olevan ilmaista", Gates sanoo Reutersin mukaan. Hän huomauttaa, ettei teknologia nyt täysin hinnatonta tule olemaan, mutta palvelinten ja verkkojen teho ei ainakaan ole rahasta kiinni.
Microsoft uskoo, että käsin kirjoitetun tekstin tunnistus leviää tietokoneisiin yhtä laajalti kuin Windows on tehnyt. Gartner Symposium ITxpossa puhunut Gates ennustaa, että monet merkittävät teknologiat, joita on kehitelty yli 30 vuotta, tulevat vihdoin osaksi arkipäivää puheen ollessa osa jokaista laitetta.
Microsoft julkisti visionsa mukaisesti viime viikolla tuotteen nimeltä Speech Server, joka on tarkoitettu lähinnä yritysten puhelinvaihteiden käyttöön palveluja automatisoimaan.
Gates sanoi myös, että jatkossa ohjelmistokehittäjät voivat koodirivien kirjoittamisen sijaan hyödyntää koodista luotuja visuaalisia malleja, mikä nopeuttaa tuotteiden valmistusta.
Roskapostitaiston osalta yhtiö on Gatesin mukaan aikataulussa. Hän on ennakoinut roskapostiongelman häviävän noin kahdessa vuodessa, mutta Gartner on ollut asiassa pessimistisempi.
Microsoftin uuden käyttöjärjestelmän Longhornin on arveltu saapuvan vuonna 2006, ja Gates sanoi arvion olevan luultavasti pätevä, mutta tuotetta ei pusketa ulos minkään päivämäärän ajamana.








