Gates: Roskaposti historiaa 2 vuodessa

"Linux ja Google rökittivät meidät"
Gates: Roskaposti historiaa 2 vuodessa

Microsoftin perustaja Bill Gates ennustaa, että internetin roskapostiongelma saadaan kokonaan kuriin vuoteen 2006 mennessä. Optimistisen arvion syynä ovat kolme uutta tekniikkaa, joilla Microsoft aikoo tehdä roskapostin lähettämisestä tappiollista liiketoimintaa, Gates kertoi Sveitsin Davosissa järjestettävässä maailman talousfoorumissa. Keinoista paras iskee roskapostittajaa suoraan kukkaroon.

Ensimmäinen uusista tekniikoista perustuu älylliseen haasteeseen, vaikkapa kuvion tai muotoillun tekstin tunnistamiseen, jonka lähettäjän täytyy ratkaista ennen kuin tietokone ottaa viestin vastaan. Miljoonien viestien lähettämisen vaatima ihmistyö olisi liikaa roskapostittajille.

Toinen vaihtoehto on antaa haaste lähettävän tietokoneen ratkaistavaksi. Normaalikäytössä viestien lähetyksen pieni ylimääräinen kuorma ei haittaa lainkaan, mutta roskapostittajat joutuisivat hankkimaan kalliita tehopalvelimia operaatioihinsa.

Gatesin mielestä kaikkein tehokkain –joskin hieman vaikeammin toteutettava– keino on rahallisen haasteen liittäminen sähköpostiin. Käyttäjä voisi määritellä omaan osoitelistaan kuulumattomille henkilöille joko alhaisen tai suuremman maksun. Jos uusi viesti olisikin asiallisesta lähteestä, käyttäjä voisi helposti perua maksun ja lisätä lähettäjän osoitelistaansa. Roskapostittaja ei kuitenkaan pääsisi koneelle ilmaiseksi.

Gatesin mielestä varsinkin kolmannella keinolla roskaposti saadaan taltutettua täysin, koska liiketoiminnasta tulee yksinkertaisesti tappiollista. Arvionsa jälkeen Gates kuitenkin myönsi, etteivät hänen ennustuksensa aina osu oikeaan.

Microsoft ei nähnyt etukäteen esimerkiksi avoimen lähdekoodin ohjelmien, kuten Linuxin suosion räjähtämistä. Yhtiö ei arvannut myöskään Google-hakukoneen menestystä. "He rökittivät meidät", totesi Gates, ja lupasi Microsoftin tuovan ensi vuonna Googleakin paremman hakukoneen nettiin.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös