Googlen osakkeen hinta romahti 85 dollariin
Googlen odotetun osakeannin hinnat on lyöty lukkoon. Jo eilen Google joutui ilmoittamaan, että osakkeen alkuperäistä hintaluokkaa, 108–135 dollaria, jouduttiin pudottamaan roimasti 85–95 dollariin. Nyt Google on ilmoittanut tarjousten perusteella määrätyn lopullisen hinnan, joka jää uudenkin hintaskaalan alapäähän, eli 85 dollariin. Myös myytävien osakkeiden määrää vähennettiin kehnon kysynnän vuoksi. Googlen markkina-arvo on kuitenkin edelleen huima verrattuna yhtiön kokoon.
Google odotti parhaimmillaan keräävänsä osakeannilla jopa 3,3 miljardia dollaria rahakirstuunsa, mutta uudella hinnalla ja osakemäärällä summa kutistui noin 1,67 miljardiin euroon. Samalla koko yhtiön arvoksi jäi noin 23 miljardia dollaria, kun parhaimmillaan oletukset olivat jopa yli 36 miljardia.
Kallis kokoonsa nähden
Googlen arvo on kuitenkin suurempi kuin monilla kymmeniä kertoja suuremmilla yrityksillä, jotka toimivat perinteisemmillä aloilla. Googlella on parisen tuhatta työntekijää, joskin annin tuoman käteispanoksen turvin Google voi kehittää toimintaansa nopeammin.
Analyytikot vertaavat Googlen osakkeen hintaa mielellään nettiportaali Yahoon hintaan, ja tällä mittarilla hinta vaikuttaisi olevan kohdallaan. Google on nyt noin viidenneksen Yahoota edullisempi, mutta Googlen tuotevalikoima on vastaavasti pienempi, ja osakkeen ehdot hieman epäedullisemmat. Googlen osakkeen pelätään kuitenkin jopa laskevan heti annin jälkeen.
Kaiken kaikkiaan antia pidetään kuitenkin Googlelle menestyksenä. Yhtiön perustajat ja varhaiset sijoittajat keräävät osakeannissa miljardivoitot, ja yhtiö saa vankemman taloudellisen perustan kilpailulle esimerkiksi Microsoftin hakutekniikoita vastaan.








