Googlen työntekijöistä yli puolet miljonäärejä
Hakukoneyhtiö Googlen työntekijöistä 60 prosenttia omistaa yhtiön optioita yli miljoonan arvosta. Yhtiöllä voi olla vaikeuksia pitää äkkirikastuneita työntekijöitään.
Jos Googlen osakkeen arvo pysyy 130 dollarissa, sen työntekijöistä yli 60 prosenttia omistaa optioita yli miljoonan dollarin arvosta, Salary.comin Bill Coleman arvioi Reutersille. Googlella on 1900 työntekijää.
Miljoona dollaria ei kuitenkaan ole niin suuri summa Silicon Valleyssä, että sillä voisi lopettaa työnteon.
Coleman arvioi kuitenkin 400-500 Googlen pitkäaikaisen työntekijän omistavan optioita vähintään viiden miljoonan dollarin arvosta. He voivat hyvinkin harkita työpaikan vaihdosta.
Uusien työntekijöiden palkkaaminen nykyisellä osakehinnalla voi myös olla vaikeaa. He tarvitsevat valtavan määrän optioita verrattuna vanhoihin työntekijöihin.
Google tosin antaa hyvät edut työntekijöilleen. Heillä on käytössään hierontapalveluita sekä ilmaisia lounaita. (digitoday)








