HP:lla putoaa päitä heikon tuloksen jälkeen

IBM:llä menee paremmin kuin vuosiin
HP:lla putoaa päitä heikon tuloksen jälkeen

HP on reagoinut poikkeuksellisen voimakkaasti toisen vuosineljänneksen odotettua kehnompaan tulokseen. HP:n pääjohtaja Carly Fiorina lupasi välittömiä henkilövaihdoksia, ja nyt kolme huippujohtajaa, mukaan lukien yrityksen terävimpään johtoon kuulunut Peter Blackmore, ovat saaneet potkut. HP:n, samoin kuin Cisconkin, ongelmat näyttävätkin olevan lähinnä sisäisiä, sillä IBM aikoo nostaa työvoimansa korkeimmalle tasolle sitten vuoden 1991.

HP:n tulos oli voitollinen, mutta jäi selvästi odotuksista. HP kertoi syynä olevan ongelmat raskaiden palvelinten ja tallennuksen alueilla, ja ongelmien kerrottiin johtuvan lähinnä johdon virheistä. Koko yritysmyynnistä vastanneen Peter Blackmoren lisäksi HP:lta saivat lähteä Amerikan mantereiden sekä Euroopan myynnistä vastanneet johtajat.

IBM vääntää veistä haavassa

Analyytikoiden mukaan HP:llä on ollut toistuvia vaikeuksia suorituskykynsä kanssa yhtiön yhdistyttyä Compaqin kanssa. HP:n asemaa hinnoilla kilpailevan Dellin ja konsultointiorganisaatiollaan menestyvän IBM:n välissä pidetään vaikeana.

IBM otti täyden hyödyn HP:n ongelmista nostamalla arviotaan tänä vuonna palkattavasta uudesta työvoimasta jo kolmannen kerran. Nyt yhtiö arvio palkkaavansa 18 000 uutta työntekijää, mikä nostaa työntekijämäärän 330 000:een, korkeimmalle tasolle sitten vuoden 1991.

"Näemme markkinoilla todellista kysyntää", kehuu IBM. "Jotkut kilpailijamme eivät näe tätä kysyntää, mutta tilanne saattaa riippua johtamisesta."

Tietotekniikkamarkkinoiden yleistilannetta pidetään myönteisenä, mutta ailahtelevaisena. Nousun hyödyntäneet yritykset ovat vahvistaneet talouttaan merkittävästi. Sen sijaan esimerkiksi ohjelmistoyhtiöillä on ollut kesän aikana myyntiongelmia, joiden syistä ei olla täysin varmoja.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös